sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Munien maalausta

Äsken maalattiin tai oikeastaan piirrettiin munia Iineksen kanssa. Jaakob ei saanut osallistua allergian takia. 

Iines teki tosi hienon pääsiäismunan papalle, jossa oli toisella puolella kukka ja toisella pappa, joka seisoo auringossa vesiliukumäen edessä ja toisessa kädessään suklaata. Onnen pappa sanon minä! Yksi muna maalattiin puoliksi ja yhden sain tehdä minäkin itse.

Hyvää pääsiäistä!





perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen

Noitia, karkaavia pupuja ja pääsiäisasetelmia!












torstai 4. helmikuuta 2016

Iines 4v.

Synttärityttö oli heti aamusta loistotuulella ja kysyi moneen kertaan: "Onko minulle nyt ihan oikea synttäripäivä?" Kun onniteltiin, halittiin ja vakuutettiin että kyllä on, niin ilo oli ihan suunnaton! Päiväkotiin lähdettiin Ballerina-keksit kainalossa kavereille tarjottaviksi ja lauleskellen: "Jes mä olen neljä, olen NELJÄ!!!" Rappukäytävä vaan raikasi.




lauantai 16. tammikuuta 2016

Frozen Elsa

Meille on muuttanut kokonaan Frozen Elsa-prinsessa. Pukua siis sovitettiin synttäreitä varten, kun synttärinthän on tietenkin Frozen teemaiset sankarittaren toiveesta. 



















keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Eka tanssitunti

Iines ja eka tunti käynnissä parhaillaan satuntanssissa. Ennen tuntia vähän jännitti ja odotukset oli korkealla liihottelun suhteen. Saa nähdä onko ballerina yhtä innostunut tunnin jälkeen, jos opeakin on pitänyt kuunnella.








sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Aamupäivän glögihetki

Ihana vapaapäivä, lorvailua yökkärissä ja glögiä uudesta, kultaisesta kupista. Ja tietty piparkakkua, jota voi dipata glögiin.




tiistai 22. joulukuuta 2015

Piparkakkuja

Ah mitkä leivontatalkoot meillä oli eilen ja mitkä piparit syntyikään lopputuloksena. Meidän tämän joulun teema, "enemmän on enemmän", jatkuu hienosti pipareissa, joissa muumit kohtaavat Frozen-Elsan huurteisen glittervärityksen ja imelän pinkki sokerikuorrutus valkoiset lumihiutaleet. Tonttu toi tarvikkeet ja lapset rakasti yllätystä ja leipomista. Niinkun perinteeseen kuuluu taikinaa taisi mennä enemmän suuhun, kun pipareita valmistui lasten leipomuksista. Leipomista helpotti, että kaupasta löytyi yksi maidoton ja munaton valmistaikina (eli gluteeniton piparitaikina). Pipareista tuli ehkä vähän paksumpia ja vaaleampia, mutta hyvältä maistuvat. Taikina oli myös aavistuksen vaikeammin leivottavaa kun tavallinen piparitaikina. 

Itse leivonnan jälkeen mumi pääsi mukaan koristelutiimiin ja Jaakob päikkäreille.

Tonttu toi myös jo paketteja, jos se vähän helpottaa aaton odotusta!