lauantai 3. toukokuuta 2014

Pappa Kajaanissa

Markus lähti työmatkalle Kajaaniin vappuviikoksi. Kajaanissa käynti on muodostunut jo perinteeksi työn kautta, mutta tänä vuonna tapahtui jotain aivan uutta: Markus oli mukana kun vesivoimalaitokselta löydettiin kadonnut vappujuhlija menehtyneenä. 

Tässä kuitenkin muutama kuva matkalta


Potkurikoneella matkalla Kajaaniin. 


Olisi sitä voinut huonomminkin käydä vuokra-auton kanssa.


Hotellihuoneestakin löytyi miellyttävä yllätys: oma sauna. 


Näkymä voimalaitoksen katolta noin 45 metrin korkeudesta. 



Ämmäkosken kuohuja




Vaarin haudalla

Iines kävi sytyttämässä kynttilän vaarin muistolle tämän syntymäpäivänä. 






Ihana hiippatyttö

Testattiin Iineksen uusi takki ja lenkkarit kauppamatkan muodossa. Hyvin ylpeänä Iines esittelee paluumatkalla ostoksiaan. Reissaria ja mehua niin kuin kunnon matkaajalla pitääkin. 





torstai 1. toukokuuta 2014

Vappuretkellä

Menossa kahdestaan bussilla vapputorille Iineksen kanssa <3


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Piknikillä rannalla

Iines ja pappa kävivät leikkipuiston jälkeen piknikillä meren rannalla Kaivarissa. Eväät maistuivat hyvin laineiden kohinassa. Iines ei olisi myöskään halunnut lähteä millään pois vaan "haluan katsella merta" oli vastalause kun pappa kantoi aivan kylmissään olevaa tyttöä. 

Täytyy sanoa ettei yhtään hullummat maisemat täällä meidän pääkaupungissa. 





Matkalla Seinäjoelle

(Ei näköjään julkaisu onnistunut junasta, joten laitetaan näin jälkikäteen)
Koko perhe matkustetaan junalla Seinäjoelle käymään, kun Jarkko-setä täyttää 30v. Samalla papan uusi hiustyyli pääsee kuviin. 



Hauskaa pääsiäistä!

Lähdössä pääsiäislounaalle mumille ja ukille.